Jos haluaa joskus törsätä vähän enemmän ruokaan niin tätä kannattaa kokeilla.

Leikkaa sisäfile pihveiksi, älä suotta töhri näitä pihvejä millään yrteillä tai suolalla annetaan soosin hoitaa se maustepuoli.

Pistä pihvit uuniin hiljaiselle lämmölle ja muista kostutus, anna kypsyä rauhassa ja makujahan on sitten monenlaista minä kypsennän pihvit kokonaan ja toiset ei ja nyt hei ennekuin pihvit on kyspsiä kääri niiden ympärille vielä pekoni viipaleet ja sitten loppu kypsennys niin maku alkaa kohota huippuunsa.

Liemi jonka kaadat pihvien päälle loppukypsennyksen aikana, ja siihen tulee kermaa, rosmariinia, suolaa, rosepippuria ja valkopippuria.

Ja sitten uuniperunoita, pistä uuniin folioon käärityt perunat ja muista viillot perunaan ja stten kun perunat on mukavan pehmeitä niin tökkää niihin voita, auraa, valkosipuli murskaa smetanaa ja ruohosipulia.

Salaatti: Tomaatti ja sipuli renkaat, sekoita niihin kastike joka on oliiviöljyä,etikkaa, tomaatti pyrettä, basilikaa, tinjamia, sitruunaa ja sokeria.

Jälkiruoka: Uuni omenat kaneli ja vanilja kastikkeella tai uuni banaanit suklaa kastikkeella.

Juomaksi suosittelen raana vettä jäillä.

Lapsille voi tämän saman valmistaa jauhelihasta ja lasten maulla ja lapsille juomaksi jaffaa ja kolaa ne kun tykkää niin paljon tuosta limpasta.

 

Seuraavassa jaksossa Jarkko kokkailee kenttä lounasta Lapin korvessa ja antaa samalla vinkkejä mitä kivaa napsupalaa voi valmistaa esim. iltapalaksi.

Päivän miete: Kosketa lämmöllä se ei jätä koskaan ketään kylmäksi!

Päivän runo: Kyynel on mauste elämän, sade pisara luonnon luoja!

Se on morjes! Jarkey