Jarkeyn pata:

Kilo spaghettia pilko pieniksi keitä kypsäksi oliiviöljyllä maustetussa vedessä ja hieman yrttejä mm. rosmariinia keitin veteen. Neljä purkkia paseerattua tomaattia viisi valkosipulin kynttä basilikaa,suolaa, ruohosipulia ja tinjamia. Paista nautasika jauhelihaa noin.700g. Käytä jauhelihaan mustaapippuria ja suolaa. Kaikki nämä yhteen kattilaan ja sekoita tästä syntyy ruokaa noin. Seitsemälle hengelle ja sitten tehdään salaattia, kiinankaalia, appelsiinia oliiveja ja omenaa ja tähän sitten kastiketta. Omena viinietikkaa, oliiviöljyä, sitruunaa ja sinappia, sokeria, basilikaa ja sekoitellaan ei kaadeta salaattiin ja jos olet valkoviinin ystävä lurauta viiniä mausteeksi.Juotavaksi raikas vesi tai viini ja lapsille tähän sopii mustaherukka mehu.

Tämmöisen väsäsin eräänä lauantai iltana meidän komppanialle ja kyllä maistui ruoka tuoksui ja juttu lensi ja todellakin kun tein tämän poikkeuksellisesti vasta iltasella niin siinä oli jotain erikoista ja todella tunnelmallista lastenkin mielestä, en yhtään ihmettele kun esim. Italialiset iltasella kokoontuu syömään ja juttelemaan siinä on hei todellakin oma tunnelmansa ja täysinäinen vatsa todella avaa jokaisen sanaisan arkun.

Enkä unohtanut jälkiruokaa: Torttupohja, kermavaahtoa muista maustaa vaniljalla ja sokerilla punaisia viinimarjoja päälle ja kahvia.

Se on morjes! jatkoa seuraa............... terveisin. Jarkey

          1856816.jpg